Olemme Missio, muutakin kuin vain bisneskilpailu.

Mission tarina

Missio syntyi perustajan Mirellan kokemuksista ja halusta tehdä merkityksellistä ja ainutlaatuista työtä omalla tavallaan. Lapsuudestaan asti Mirella tunsi kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan, mutta neuvot, joita hän sai, olivat hyvin perinteisiä ja monimutkaisia: ”tee liiketoimintasuunnitelma, kannattavuuslaskelma ja opettele kirjanpito.” Tämä oli liikaa nuorelle peruskouluikäiselle.

Yrittäjäuran varrella Mirella kohtasi monia puutteita yhteiskunnallisessa rakenteissa mm. kuinka yrittäjille tarjotaan tukea, apua ja neuvontaa sekä epätasapaino nais- ja miesoletettujen yrittäjien välillä.

Mirella – “Koin olevani aivan yksin.”

Pandemian aikana alku ei ollut helpoin sillä, toimin silloin tuoreena täysipäiväisenä urheilu- ja hyvinvointialan yrittäjänä ja samaan aikaan toivuin selkävammasta. Yritin hakea tilanteeseen taloudellista apua, mutta minulle esitettiin kaksi vaihtoehtoa: ”voit saada apua, jos lopetat yrittämisen, mutta jos jatkat, niin et saa apua. Tämä oli outo yhtälö, sillä minua kannustettiin jäämään kotiin tuille. Koin valtavaa vääryyttä yrittäjien sekä ihmisten puolesta, jotka eivät löydä itselleen omaa paikkaa yhteiskunnassa. Totesin vihaisena, että aijon tehdä asialle jotain.”

2022 tunnettu kilpailuformaatti siirtyi Mirellalle, jonka hän muutti itselle, sekä yhteiskunnallisesti tärkeän mission vuoksi. Formaatista tuli naisten yrittäjyys -formaatti, joka lanseerattiin uudella nimellä 2023 Missioksi.

Yrityksen omistajat Mirella Merivirta sekä 2022 ensimmäisen kauden kolmanneksi tullut Veronika Wirtanen, joka siirtyi yrityksen toiseksi osakkaaksi 2023  lähtivät kehittämään sekä  tuottamaan uutta formaatin yhdessä. Yrityksen omistajat haluavat tukea naisyrittäjiä menestymään sekä kannustaa Suomessa asuvia yrittämään ja tekemään oman näköistä intohimon työtä. 

Järjestämme vuosittain yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä yrittäjille tapahtumia sekä tarjoamme myös mentorointia. Tuotamme vuosittain syksyllä omaa MISSIO TV -formaattia.

2024 Missio ei ole enään kahden naisen missio, vaan työllistämme 10 henkeä sekä teemme yhteistyötä satojen yrittäjien ja yritysten kanssa, jotka kantavat samaa missiota – yrittäjien hyväksi.

LÄHTEITÄ

Naisyrittäjät tienaavat edelleen vähemmän samoista töistä kuin miehet, mutta yllätyksiäkin löytyi

Lue lisää

UKKO-data

Onko yrittäjyys tasa-arvoista? Tältä suomalainen yrittäjyys näyttää tasa-arvon näkökulmasta.

Lue lisää

Zervant

Palkkatasa-arvo: Mistä rohkeutta naisille vaatia parempaa palkkaa?

Lue lisää

STTK

Naisen euro on yhä 84 senttiä ja osasyy siihen on naisten vähäisempi työaika ja naisten pitämät pitkät perhevapaat. Kun naisten ansiotaso on miehiä heikompi, johtaa se väistämättä siihen, että myös naisten eläkkeet ovat miesten eläkkeitä pienemmät. Naisten työeläke oli vuoden 2019 lopussa keskimäärin 69 prosenttia miesten eläkkeestä. 

Lue lisää

Yrittäjänaiset 

Yhteistyössä

Meidän mahtavat yhteistyökumppanit

Olemme yrittäjyyden asiantuntijoita ja missio on kannustaa sekä tukea suomessa yrittäjiä. 

Yhdistämme pienyrittäjiä heidän menestykselleen tärkeisiin palveluntarjoajiin, tavoitamme satoja tuhansia suomalaisia sosiaalisessa mediassa, Missiolla on tuhansien rekisteröityneiden yrittäjien verkosto, pitkäaikaisia kumppanuuksia ja verkostoitumistapahtumia sekä oma TV-sarja.

MISSIO – Suomen johtava naisyrittäjyyskilpailu. Naisyrittäjien osuus on yhä vain noin kolmannes kaikista yrittäjistä Suomessa, tämä korkeantason liiketoimintakilpailu tarjoaa naisoletetuille yrittäjille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää yritystoimintaansa ja saavuttaa uusia menestyshuippuja. MISSIO inspiroi ja kannustaa naisoletettuja yrittäjyyteen sekä pyrkii kasvattamaan naisoletettujen roolia yritysmaailmassa.